1 Sitten suuhilainen Bildad lausui ja sanoi:

3 Miksi meitä pidetään elukkain veroisina, olemmeko teidän silmissänne tylsät?

4 Sinä, joka raivossasi raatelet itseäsi-sinunko tähtesi jätettäisiin maa autioksi ja kallio siirtyisi sijaltansa?

5 Ei, jumalattomain valo sammuu, eikä hänen tulensa liekki loista.

6 Valo pimenee hänen majassansa, ja hänen lamppunsa sammuu hänen päänsä päältä.

7 Hänen väkevät askeleensa supistuvat ahtaalle, ja hänen oma neuvonsa kaataa hänet maahan.

8 Sillä hänen omat jalkansa vievät hänet verkkoon, hän käyskentelee katetun pyyntihaudan päällä.

9 Paula tarttuu hänen kantapäähänsä, ansa käy häneen kiinni;

10 hänelle on maahan kätketty pyydys, polulle häntä varten silmukka.

11 Kauhut peljättävät häntä kaikkialta ja ajavat häntä kintereillä kiitäen.

12 Nälkäiseksi käy hänen vaivansa, ja turmio vartoo hänen kaatumistaan.

13 Hänen ruumiinsa jäseniä kalvaa, hänen jäseniänsä kalvaa kuoleman esikoinen.

14 Hänet temmataan pois majastansa, turvastansa; hänet pannaan astumaan kauhujen kuninkaan tykö.

15 Hänen majassansa asuu outoja, hänen asuinpaikallensa sirotetaan tulikiveä.

16 Alhaalta kuivuvat hänen juurensa, ylhäältä kuihtuvat hänen oksansa.

17 Hänen muistonsa katoaa maasta, eikä hänen nimeänsä kadulla mainita.

18 Hänet sysätään valosta pimeyteen ja karkoitetaan maan piiristä.

19 Ei sukua, ei jälkeläistä ole hänellä kansansa seassa, eikä ketään jää jäljelle hänen asuntoihinsa.

20 Lännen asujat hämmästyvät hänen tuhopäiväänsä, idän asujat valtaa vavistus.

1 Bildad de Chua falou então nestes termos:

2 Quando acabarás de falar, e terás a sabedoria de nos deixar dizer?

3 Por que nos consideras como animais, e por que passamos por estúpidos a teus olhos?

4 Tu que te rasgas em teu furor, é preciso que por tua causa a terra seja abandonada, e que os rochedos mudem de lugar?

5 Sim, a luz do mau se apagará, e a flama de seu fogo cessará de alumiar.

6 A luz obscurece em sua tenda, e sua lâmpada sobre ele se apagará;

7 seus passos firmes serão cortados, seus próprios desígnios os farão tropeçar.

8 Seus pés se prendem numa rede, e ele anda sobre malhas.

9 A armadilha o segura pelo calcanhar, um laço o aperta.

10 Uma corda se esconde sob a terra para pegá-lo, uma armadilha, ao longo da vereda.

11 De todas as partes temores o amedrontam, e perseguem-no passo a passo.

12 A calamidade vem faminta sobre ele, a infelicidade está postada a seu lado.

13 A pele de seu corpo é devorada, o filho mais velho da morte devora-lhe os membros;

14 é arrancado da tenda, onde se sentia seguro, levam-no ao rei dos terrores.

15 Podes estabelecer-te em sua tenda: ele não existe mais; o enxofre é espalhado em seu domínio.

16 Por baixo suas raízes secam, e por cima seus ramos definham.

17 Sua memória apaga-se da terra, nada mais lembra o seu nome na região.

18 É arrojado da luz para as trevas, é desterrado do mundo.

19 Não tem descendente nem posteridade em sua tribo, nem sobrevivente algum em sua morada.

20 O Ocidente está estupefacto com sua sorte, o Oriente treme diante dela.

21 Eis o que acontece com as tendas dos ímpios, os lugares habitados pelo homem que não conhece Deus.