1 Saarnaajan sanat, Daavidin pojan, joka oli kuninkaana Jerusalemissa.

2 Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!

3 Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?

4 Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti.

5 Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee.

6 Tuuli menee etelään ja kiertää pohjoiseen, kiertää yhä kiertämistään, ja samalle kierrollensa tuuli palajaa.

7 Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei siitänsä täyty; samaan paikkaan, johon joet ovat laskeneet, ne aina edelleen laskevat.

8 Kaikki tyynni itseänsä väsyttää, niin ettei kukaan sitä sanoa saata. Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä eikä korva täyttänsä kuulemisesta.

9 Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.

11 Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat.

12 Minä, saarnaaja, olin Israelin kuningas Jerusalemissa.

13 Ja minä käänsin sydämeni viisaudella tutkimaan ja miettimään kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämä on vaikea työ, jonka Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaaksensa.

14 Minä katselin kaikkia tekoja, mitä tehdään auringon alla, ja katso, se on kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua.

15 Väärä ei voi suoristua, eikä vajaata voi täydeksi laskea.

16 Minä puhuin sydämessäni näin: Minä olen hankkinut suuren viisauden ja sitä yhä lisännyt, jopa yli kaikkien, jotka ovat ennen minua Jerusalemissa hallinneet, ja paljon on sydämeni nähnyt viisautta ja tietoa.

17 Ja minä käänsin sydämeni tutkimaan viisautta ja tietoa, mielettömyyttä ja tyhmyyttä, ja minä tulin tietämään, että sekin oli tuulen tavoittelemista.

18 Sillä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.

1 The words of the Preacher, the son of David, king in Jerusalem:

2 "Vanity of vanities," says the Preacher; "Vanity of vanities, all is vanity." 3 What does man gain from all his labor in which he labors under the sun? 4 One generation goes, and another generation comes; but the earth remains forever. 5 The sun also rises, and the sun goes down, and hurries to its place where it rises. 6 The wind goes toward the south, and turns around to the north. It turns around continually as it goes, and the wind returns again to its courses. 7 All the rivers run into the sea, yet the sea is not full. To the place where the rivers flow, there they flow again. 8 All things are full of weariness beyond uttering. The eye is not satisfied with seeing, nor the ear filled with hearing. 9 That which has been is that which shall be, and that which has been done is that which shall be done; and there is no new thing under the sun. 10 Is there a thing of which it may be said, "Behold, this is new?" It has been long ago, in the ages which were before us. 11 There is no memory of the former; neither shall there be any memory of the latter that are to come, among those that shall come after.

12 I, the Preacher, was king over Israel in Jerusalem. 13 I applied my heart to seek and to search out by wisdom concerning all that is done under the sky. It is a heavy burden that God has given to the sons of men to be afflicted with. 14 I have seen all the works that are done under the sun; and behold, all is vanity and a chasing after wind. 15 That which is crooked can’t be made straight; and that which is lacking can’t be counted. 16 I said to myself, "Behold, I have obtained for myself great wisdom above all who were before me in Jerusalem. Yes, my heart has had great experience of wisdom and knowledge." 17 I applied my heart to know wisdom, and to know madness and folly. I perceived that this also was a chasing after wind. 18 For in much wisdom is much grief; and he who increases knowledge increases sorrow.