1 Saarnaajan sanat, Daavidin pojan, joka oli kuninkaana Jerusalemissa.

2 Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!

3 Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?

4 Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti.

5 Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee.

6 Tuuli menee etelään ja kiertää pohjoiseen, kiertää yhä kiertämistään, ja samalle kierrollensa tuuli palajaa.

7 Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei siitänsä täyty; samaan paikkaan, johon joet ovat laskeneet, ne aina edelleen laskevat.

8 Kaikki tyynni itseänsä väsyttää, niin ettei kukaan sitä sanoa saata. Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä eikä korva täyttänsä kuulemisesta.

9 Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.

11 Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat.

12 Minä, saarnaaja, olin Israelin kuningas Jerusalemissa.

13 Ja minä käänsin sydämeni viisaudella tutkimaan ja miettimään kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämä on vaikea työ, jonka Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaaksensa.

14 Minä katselin kaikkia tekoja, mitä tehdään auringon alla, ja katso, se on kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua.

15 Väärä ei voi suoristua, eikä vajaata voi täydeksi laskea.

16 Minä puhuin sydämessäni näin: Minä olen hankkinut suuren viisauden ja sitä yhä lisännyt, jopa yli kaikkien, jotka ovat ennen minua Jerusalemissa hallinneet, ja paljon on sydämeni nähnyt viisautta ja tietoa.

17 Ja minä käänsin sydämeni tutkimaan viisautta ja tietoa, mielettömyyttä ja tyhmyyttä, ja minä tulin tietämään, että sekin oli tuulen tavoittelemista.

18 Sillä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.

1 Words of a preacher, son of David, king in Jerusalem:

2 Vanity of vanities, said the Preacher, Vanity of vanities: the whole [is] vanity.

3 What advantage [is] to man by all his labour that he laboureth at under the sun?

4 A generation is going, and a generation is coming, and the earth to the age is standing.

5 Also, the sun hath risen, and the sun hath gone in, and unto its place panting it is rising there.

6 Going unto the south, and turning round unto the north, turning round, turning round, the wind is going, and by its circuits the wind hath returned.

7 All the streams are going unto the sea, and the sea is not full; unto a place whither the streams are going, thither they are turning back to go.

8 All these things are wearying; a man is not able to speak, the eye is not satisfied by seeing, nor filled is the ear from hearing.

9 What [is] that which hath been? it [is] that which is, and what [is] that which hath been done? it [is] that which is done, and there is not an entirely new thing under the sun.

10 There is a thing of which [one] saith: `See this, it [is] new!` already it hath been in the ages that were before us!

11 There is not a remembrance of former [generations]; and also of the latter that are, there is no remembrance of them with those that are at the last.

12 I, a preacher, have been king over Israel in Jerusalem.

13 And I have given my heart to seek and to search out by wisdom concerning all that hath been done under the heavens. It [is] a sad travail God hath given to the sons of man to be humbled by it.

14 I have seen all the works that have been done under the sun, and lo, the whole [is] vanity and vexation of spirit!

15 A crooked thing [one] is not able to make straight, and a lacking thing is not able to be numbered.

16 I -- I spake with my heart, saying, `I, lo, I have magnified and added wisdom above every one who hath been before me at Jerusalem, and my heart hath seen abundantly wisdom and knowledge.

17 And I give my heart to know wisdom, and to know madness and folly: I have known that even this [is] vexation of spirit;

18 for, in abundance of wisdom [is] abundance of sadness, and he who addeth knowledge addeth pain.`