2 minä sanon Jumalalle: 'Älä tuomitse minua syylliseksi; ilmaise minulle, miksi vaadit minua tilille.
3 Onko sinulla hyötyä siitä, että teet väkivaltaa, että oman käsialasi hylkäät, mutta valaiset jumalattomain neuvoa?
4 Onko sinulla lihan silmät, katsotko, niinkuin ihminen katsoo?
5 Ovatko sinun päiväsi niinkuin ihmisen päivät, ovatko vuotesi niinkuin miehen vuodet,
6 koska etsit vääryyttä minusta ja tutkit minun syntiäni,
7 vaikka tiedät, etten ole syyllinen ja ettei ole ketään, joka sinun käsistäsi auttaa?'
8 Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet; yhtäkaikki minut perin juurin tuhoat.
9 Muista, että sinä olet muovaillut minut niinkuin saven, ja nyt muutat minut tomuksi jälleen.
10 Etkö sinä valanut minua niinkuin maitoa ja juoksuttanut niinkuin juustoa?
11 Sinä puetit minut nahalla ja lihalla ja kudoit minut luista ja jänteistä kokoon.
12 Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni.
13 Mutta sinä kätkit sydämeesi tämän; minä tiedän, että tämä oli sinun mielessäsi:
14 jos minä syntiä tein, niin sinä vartioitsit minua, ja minun rikostani et antanut anteeksi.
15 Jos olisin syyllinen, niin voi minua! Ja vaikka olisin oikeassa, en kuitenkaan voisi päätäni nostaa, häpeästä kylläisenä ja kurjuuttani katsellen.
16 Jos minun pääni nousee, niin sinä ajat minua niinkuin leijona ja teet yhä ihmeitäsi minua vastaan.
17 Sinä hankit yhä uusia todistajia minua vastaan, ja vihasi minuun kasvaa, ja sinä tuot vereksiä joukkoja minun kimppuuni.
18 Miksi toit minut ilmoille äitini kohdusta? Jospa olisin kuollut, ihmissilmän näkemätönnä!
19 Niin minä olisin, niinkuin minua ei olisi ollutkaan; minut olisi kannettu äidin kohdusta hautaan.
20 Ovathan päiväni vähissä; hän antakoon minun olla rauhassa, hän kääntyköön minusta pois, että hiukkasen ilostuisin,
21 ennenkuin lähden, ikinä palajamatta, pimeyden ja synkeyden maahan,
1 My soul hath been weary of my life, I leave off my talking to myself, I speak in the bitterness of my soul.
2 I say unto God, `Do not condemn me, Let me know why Thou dost strive [with] me.
3 Is it good for Thee that Thou dost oppress? That Thou despisest the labour of Thy hands, And on the counsel of the wicked hast shone?
4 Eyes of flesh hast Thou? As man seeth -- seest Thou?
5 As the days of man [are] Thy days? Thy years as the days of a man?
6 That Thou inquirest for mine iniquity, And for my sin seekest?
7 For Thou knowest that I am not wicked, And there is no deliverer from Thy hand.
8 Thy hands have taken pains about me, And they make me together round about, And Thou swallowest me up!
9 Remember, I pray Thee, That as clay Thou hast made me, And unto dust Thou dost bring me back.
10 Dost Thou not as milk pour me out? And as cheese curdle me?
11 Skin and flesh Thou dost put on me, And with bones and sinews dost fence me.
12 Life and kindness Thou hast done with me. And Thy inspection hath preserved my spirit.
13 And these Thou hast laid up in Thy heart, I have known that this [is] with Thee.
14 If I sinned, then Thou hast observed me, And from mine iniquity dost not acquit me,
15 If I have done wickedly -- wo to me, And righteously -- I lift not up my head, Full of shame -- then see my affliction,
16 And it riseth -- as a lion Thou huntest me. And Thou turnest back -- Thou shewest Thyself wonderful in me.
17 Thou renewest Thy witnesses against me, And dost multiply Thine anger with me, Changes and warfare [are] with me.
18 And why from the womb Hast Thou brought me forth? I expire, and the eye doth not see me.
19 As I had not been, I am, From the belly to the grave I am brought,
20 Are not my days few? Cease then, and put from me, And I brighten up a little,
21 Before I go, and return not, Unto a land of darkness and death-shade,
22 A land of obscurity as thick darkness, Death-shade -- and no order, And the shining [is] as thick darkness.`