1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:
3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;
4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.
5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.
6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?
7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?
8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.
9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.
10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;
11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.
12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,
13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.
15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.
16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:
17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?
18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;
20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.
1 And Eliphaz the Temanite answereth and saith: --
2 Hath one tried a word with thee? -- Thou art weary! And to keep in words who is able?
3 Lo, thou hast instructed many, And feeble hands thou makest strong.
4 The stumbling one do thy words raise up, And bowing knees thou dost strengthen.
5 But now, it cometh in unto thee, And thou art weary; It striketh unto thee, and thou art troubled.
6 Is not thy reverence thy confidence? Thy hope -- the perfection of thy ways?
7 Remember, I pray thee, Who, being innocent, hath perished? And where have the upright been cut off?
8 As I have seen -- ploughers of iniquity, And sowers of misery, reap it!
9 From the breath of God they perish, And from the spirit of His anger consumed.
10 The roaring of a lion, And the voice of a fierce lion, And teeth of young lions have been broken.
11 An old lion is perishing without prey, And the whelps of the lioness do separate.
12 And unto me a thing is secretly brought, And receive doth mine ear a little of it.
13 In thoughts from visions of the night, In the falling of deep sleep on men,
14 Fear hath met me, and trembling, And the multitude of my bones caused to fear.
15 And a spirit before my face doth pass, Stand up doth the hair of my flesh;
16 It standeth, and I discern not its aspect, A similitude [is] over-against mine eyes, Silence! and a voice I hear:
17 `Is mortal man than God more righteous? Than his Maker is a man cleaner?
18 Lo, in His servants He putteth no credence, Nor in His messengers setteth praise.`
19 Also -- the inhabitants of houses of clay, (Whose foundation [is] in the dust, They bruise them before a moth.)
20 From morning to evening are beaten down, Without any regarding, for ever they perish.
21 Hath not their excellency been removed with them? They die, and not in wisdom!