2 Mielettömän tappaa suuttumus, tyhmän surmaa kiivaus.
3 Minä näin mielettömän juurtuvan, mutta äkkiä sain huutaa hänen asuinsijansa kirousta.
4 Hänen lapsensa ovat onnesta kaukana, heitä poljetaan portissa, eikä auttajaa ole.
5 Ja minkä he ovat leikanneet, syö nälkäinen-ottaa sen vaikka orjantappuroista-ja janoiset tavoittelevat heidän tavaraansa.
6 Sillä onnettomuus ei kasva tomusta, eikä vaiva verso maasta,
7 vaan ihminen syntyy vaivaan, ja kipinät, liekin lapset, lentävät korkealle.
8 Mutta minä ainakin etsisin Jumalaa ja asettaisin asiani Jumalan eteen,
9 hänen, joka tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää,
10 joka antaa sateen maan päälle ja lähettää vettä vainioille,
11 että hän korottaisi alhaiset ja surevaiset kohoaisivat onneen.
12 Hän tekee kavalain hankkeet tyhjiksi, niin ettei mikään menesty heidän kättensä alla,
13 hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa; ovelain juonet raukeavat:
14 päivällä he joutuvat pimeään ja hapuilevat keskipäivällä niinkuin yöllä.
15 Mutta köyhän hän pelastaa heidän suunsa miekasta, auttaa väkevän kädestä.
16 Ja niin on vaivaisella toivo, mutta vääryyden täytyy sulkea suunsa.
17 Katso, autuas se ihminen, jota Jumala rankaisee! Älä siis pidä halpana Kaikkivaltiaan kuritusta.
18 Sillä hän haavoittaa, ja hän sitoo; lyö murskaksi, mutta hänen kätensä myös parantavat.
19 Kuudesta hädästä hän sinut pelastaa, ja seitsemässä ei onnettomuus sinua kohtaa.
20 Nälänhädässä hän vapahtaa sinut kuolemasta ja sodassa miekan terästä.
21 Kielen ruoskalta sinä olet turvassa, etkä pelkää, kun hävitys tulee.
22 Hävitykselle ja kalliille ajalle sinä naurat, etkä metsän petoja pelkää.
23 Sillä kedon kivien kanssa sinä olet liitossa, ja metsän pedot elävät rauhassa sinun kanssasi.
24 Saat huomata, että majasi on rauhoitettu, ja kun tarkastat asuinsijaasi, et sieltä mitään kaipaa.
25 Ja saat huomata, että sinun sukusi on suuri ja vesasi runsaat kuin ruoho maassa.
26 Ikäsi kypsyydessä sinä menet hautaan, niinkuin lyhde korjataan ajallansa.
1 Pray, call, is there any to answer thee? And unto which of the holy ones dost thou turn?
2 For provocation slayeth the perverse, And envy putteth to death the simple,
3 I -- I have seen the perverse taking root, And I mark his habitation straightway,
4 Far are his sons from safety, And they are bruised in the gate, And there is no deliverer.
5 Whose harvest the hungry doth eat, And even from the thorns taketh it, And the designing swallowed their wealth.
6 For sorrow cometh not forth from the dust, Nor from the ground springeth up misery.
7 For man to misery is born, And the sparks go high to fly.
8 Yet I -- I inquire for God, And for God I give my word,
9 Doing great things, and there is no searching. Wonderful, till there is no numbering.
10 Who is giving rain on the face of the land, And is sending waters on the out-places.
11 To set the low on a high place, And the mourners have been high [in] safety.
12 Making void thoughts of the subtile, And their hands do not execute wisdom.
13 Capturing the wise in their subtilty, And the counsel of wrestling ones was hastened,
14 By day they meet darkness, And as night -- they grope at noon.
15 And He saveth the wasted from their mouth, And from a strong hand the needy,
16 And there is hope to the poor, And perverseness hath shut her mouth.
17 Lo, the happiness of mortal man, God doth reprove him: And the chastisement of the Mighty despise not,
18 For He doth pain, and He bindeth up, He smiteth, and His hands heal.
19 In six distresses He delivereth thee, And in seven evil striketh not on thee.
20 In famine He hath redeemed thee from death, And in battle from the hands of the sword.
21 When the tongue scourgeth thou art hid, And thou art not afraid of destruction, When it cometh.
22 At destruction and at hunger thou mockest, And of the beast of the earth, Thou art not afraid.
23 (For with sons of the field [is] thy covenant, And the beast of the field Hath been at peace with thee.)
24 And thou hast known that thy tent [is] peace, And inspected thy habitation, and errest not,
25 And hast known that numerous [is] Thy seed, And thine offspring as the herb of the earth;
26 Thou comest in full age unto the grave, As the going up of a stalk in its season.
27 Lo, this -- we searched it out -- it [is] right, hearken; And thou, know for thyself!