2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
9 Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse.
10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
1 Is there not a warfare to man on earth? And as the days of an hireling his days?
2 As a servant desireth the shadow, And as a hireling expecteth his wage,
3 So I have been caused to inherit months of vanity, And nights of misery they numbered to me.
4 If I lay down then I said, `When do I rise!` And evening hath been measured, And I have been full of tossings till dawn.
5 Clothed hath been my flesh [with] worms, And a clod of dust, My skin hath been shrivelled and is loathsome,
6 My days swifter than a weaving machine, And they are consumed without hope.
7 Remember Thou that my life [is] a breath, Mine eye turneth not back to see good.
8 The eye of my beholder beholdeth me not. Thine eyes [are] upon me -- and I am not.
9 Consumed hath been a cloud, and it goeth, So he who is going down to Sheol cometh not up.
10 He turneth not again to his house, Nor doth his place discern him again.
11 Also I -- I withhold not my mouth -- I speak in the distress of my spirit, I talk in the bitterness of my soul.
12 A sea-[monster] am I, or a dragon, That thou settest over me a guard?
13 When I said, `My bed doth comfort me,` He taketh away in my talking my couch.
14 And thou hast affrighted me with dreams, And from visions thou terrifiest me,
15 And my soul chooseth strangling, Death rather than my bones.
16 I have wasted away -- not to the age do I live. Cease from me, for my days [are] vanity.
17 What [is] man that Thou dost magnify him? And that Thou settest unto him Thy heart?
18 And inspectest him in the mornings, In the evenings dost try him?
19 How long dost Thou not look from me? Thou dost not desist till I swallow my spittle.
20 I have sinned, what do I to Thee, O watcher of man? Why hast Thou set me for a mark to Thee, And I am for a burden to myself -- and what?
21 Thou dost not take away my transgression, And cause to pass away mine iniquity, Because now, for dust I lie down: And Thou hast sought me -- and I am not!