4 Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,
3 Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.
22 Iloinen sydän pitää ihmisen terveenä, synkkä mieli kuihduttaa ruumiin.
36 Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'
38 Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut?
39 Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?'
40 Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'
14 Rohkeus auttaa kestämään sairaudenkin, mutta kuka jaksaa elää, jos rohkeus pettää?
35 Jeesus kulki sitten kaikissa kaupungeissa ja kylissä. Hän opetti synagogissa, julisti ilosanomaa taivasten valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat.
1 Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi. (H41:2)Hyvä on sen osa, joka pitää huolta avuttomasta. Sitä ihmistä Herra auttaa hädän päivänä.
2 (H41:3)Herra varjelee häntä, ja hän saa elää. Kaikki ylistävät hänen onneaan. Herra ei jätä häntä vihamiesten armoille.
3 (H41:4)Herra tukee häntä, kun hän on sairas, ja nostaa hänet tautivuoteelta.
3 Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni, ruumiini riutui ja kuihtui. Päivät päästään minä huusin tuskassani.
14 Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan,
15 ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi.
8 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
16 Ja kun ilta tuli, Jeesuksen luo tuotiin monia pahojen henkien vaivaamia. Hän ajoi sanallaan henget ulos ja paransi kaikki sairaat,
17 jotta kävisi toteen, mitä on sanottu profeetta Jesajan kirjassa: -- Hän kantoi meidän tautimme, otti taakakseen meidän sairautemme.
4 Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,
8 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
25 Palvelkaa Herraa, Jumalaanne, niin hän siunaa teidän ruokanne ja juomanne. Minä, Herra, otan taudit pois teidän keskuudestanne:
7 Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.
8 Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä.
10 Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas.
14 Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan,
15 ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi.
12 Pitkä odotus ahdistaa sydäntä, elämä elpyy, kun toive täyttyy.
14 Paranna sinä minut, Herra, niin minä paranen. Auta minua, niin minä saan avun. Sinua yksin minä ylistän!
3 Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa.
8 hän antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen. Herra rakastaa oikeamielisiä,
13 Tiedätte, että julistin teille ensimmäisen kerran evankeliumia sairastumiseni vuoksi.
14 Vaikka ruumiillinen tilani pani teidät koetukselle, ette halveksineet ettekä inhonneet minua vaan otitte minut vastaan kuin Jumalan enkelin, kuin Kristuksen Jeesuksen.
23 Älä enää juo pelkkää vettä, vaan käytä vatsasi ja toistuvien vaivojesi vuoksi vähän viiniäkin.
3 Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni.
9 parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.'
25 Palvelkaa Herraa, Jumalaanne, niin hän siunaa teidän ruokanne ja juomanne. Minä, Herra, otan taudit pois teidän keskuudestanne:
16 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.
2 Rakas ystävä, toivon, että sinulle kuuluu joka suhteessa hyvää ja että olet terve; sisäisestihän sinulle kuuluu hyvää.
1 Jeesus kutsui koolle kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille voiman ja vallan parantaa taudit ja karkottaa pahat henget.
2 Hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita