13 Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
2 Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.
6 (H9:5)Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
7 Teidän kärsimyksenne on kasvatusta: Jumala kohtelee teitä omina poikinaan. Onko sellaista poikaa, jota isä ei kurittaisi?
8 Jos te siis olette jääneet vaille kuritusta, josta kaikki muut ovat osansa saaneet, te olette äpäriä, ette laillisia lapsia.
9 Kun maalliset isämme kurittivat meitä, me emme tohtineet vastustaa. Vielä paljon suurempi syy meillä on alistua taivaallisen Isämme tahtoon, sillä se takaa meille elämän.
10 Isämme kurittivat meitä vain lyhyttä aikaa varten ja niin kuin heistä näytti hyvältä, mutta Jumalan kuritus koituu meidän todelliseksi parhaaksemme: me pääsemme osallisiksi hänen pyhyydestään.
19 Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä.
11 Älä torju, poikani, Herran kuritusta, älä katkeroidu, kun hän ojentaa sinua --
12 jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa niin kuin isä omaa lastaan.
1 Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään.
13 ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.
14 Lapseni, minä kirjoitan teille: te olette oppineet tuntemaan Isän. Isät, minä kirjoitan teille: te olette oppineet tuntemaan hänet, joka on ollut alusta asti. Nuoret, minä kirjoitan teille: te olette voimakkaita, Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet Pahan.
24 Kunnon poika on isänsä ilo, onnellinen se, jolla on viisas poika.
20 Jumalan, meidän Isämme, on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.
9 Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa.
53 Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin.
8 (H64:7)Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa.
32 Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?
5 (H68:6)Hän on orpojen isä ja leskien puoltaja, Jumala pyhässä asunnossaan.
8 Poikani, kuule isäsi neuvoja, älä väheksy äitisi opetusta --
9 ne ovat seppele hiuksillasi, ketju kaulaasi koristamassa.
1 Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään.
18 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.
6 Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
17 Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.
4 Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan.
11 Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa?
12 Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa?
13 Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
14 Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua.
5 Tyhmä väheksyy isänsä opetusta, viisas se, joka nuhteita kuulee.
16 Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.
29 Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli.
30 Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu.
31 Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.
1 Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaisia Herraa totellen, sillä se on oikein.
4 Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan.
16 Olethan sinä meidän isämme. Ei Abraham meistä mitään tiedä eikä Israel meitä tunne. Sinä, Herra, olet meidän isämme. Ikuinen Lunastajamme, se on sinun nimesi.
19 Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Isä kertoo lapsilleen sinun uskollisuudestasi.
13 Minä kirjoitan teille, isät: te olette oppineet tuntemaan hänet, joka on ollut alusta asti. Minä kirjoitan teille, nuoret: te olette voittaneet Pahan.
28 Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta.
29 Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä.
11 Älä torju, poikani, Herran kuritusta, älä katkeroidu, kun hän ojentaa sinua --
12 jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa niin kuin isä omaa lastaan.
15 Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa.
6 (H9:5)Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
6 Vanhusten kruununa ovat lastenlapset, lasten kunniana heidän isänsä.
20 Lapset, totelkaa kaikessa vanhempianne, sillä se on Herralle mieleen.
21 Isät, älkää aina moittiko lapsianne, etteivät he masentuisi.
48 Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.
3 Lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa.
4 Kuin nuolet soturin kädessä ovat nuorena saadut lapset.
5 Onnellinen se mies, jonka viini on nuolia täynnä! Hän ei jää tappiolle, kun hän kaupunginportissa käräjöi vihamiestensä kanssa.
17 Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi.
18 Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
20 Joka isäänsä ja äitiään kiroaa, sen lamppu sammuu yön pimeään.
26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!