Descansar no Senhor

11 Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

12 Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä.

13 Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte,

25 Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen, sille, joka häntä etsii.

26 Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta.

7 Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan! Älä kadehdi sitä, joka menestyy elämässään, sitä, jonka kaikki juonet onnistuvat.

12 Siksi minä saan kärsiä tätä kaikkea. En silti häpeä, sillä tiedän, keneen uskon, ja olen varma siitä, että hän kykenee varjelemaan sen, mikä on minun haltuuni uskottu, aina tulemisensa päivään asti.

7 Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.

7 Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.

4 (H4:5)Vaviskaa siis, älkää syntiä tehkö! Miettikää tätä vielä, kun menette levolle, olkaa ääneti Herran edessä. (sela)

8 (H62:9)Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme. (sela)

29 Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.

7 Siunattu on se mies, joka luottaa Herraan ja panee turvansa häneen!

8 Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä. Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole mitään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää.

31 mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

1 Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi. (H40:2)Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.

14 Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!

17 Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.

3 Sille, jonka mieli on luja ja vakaa, sinä turvaat rauhan, kun hän turvautuu sinuun.

22 (H55:23)Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen. Hän ei ikinä salli hurskaan sortua.

15 Näin sanoo Herra Jumala, Israelin Pyhä: -- Jos käännytte ja pysytte levollisina, te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne. Mutta te ette tahdo