1 Dije yo también en mi corazón: Ven ahora, te probaré con alegría, y gozarás de bienes. Mas he aquí esto también era vanidad.

2 A la risa dije: Enloqueces; y al placer: ¿De qué sirve esto?

3 Propuse en mi corazón agasajar mi carne con vino, y que mi corazón anduviese en sabiduría, y retuviese la locura, hasta ver cuál fuese el bien de los hijos de los hombres, en el cual se ocuparan debajo del cielo todos los días de su vida.

4 Engrandecí mis obras, edifiqué para mí casas, planté para mí viñas;

5 me hice huertos y jardines, y planté en ellos árboles de todos frutos.

6 Me hice estanques de aguas, para regar de ellos el bosque donde crecían los árboles.

7 Poseí siervos y siervas, y tuve hijos de familia; también tuve posesión grande de vacas y ovejas, sobre todos los que fueron antes de mí en Jerusalén.

8 Me allegué también plata y oro, y tesoro preciado de reyes y de provincias; me hice de cantores y cantoras, y todos los deleites de los hijos de los hombres, instrumentos músicos y de todas suertes.

9 Y fui engrandecido, y aumentado más que todos los que fueron antes de mí en Jerusalén; a más de esto perseveró conmigo mi sabiduría.

10 No negué a mis ojos ninguna cosa que desearan, ni aparté mi corazón de placer alguno, porque mi corazón gozó de todo mi trabajo; y esta fue mi parte de toda mi faena.

11 Al fin miré yo todas las obras que habían hecho mis manos, y el trabajo que tomé para hacerlas; y he aquí, todo vanidad y aflicción de espíritu, y sin provecho debajo del sol.

12 Después volví yo a mirar para ver la sabiduría, y los desvaríos; y la locura (porque ¿qué hombre hay que pueda seguir al rey en lo que ya hicieron?).

13 Y he visto que la sabiduría sobrepasa a la locura, como la luz a las tinieblas.

14 El sabio tiene sus ojos en su cabeza, mas el loco anda en tinieblas. Y también entendí yo que un mismo suceso acaecerá al uno que al otro.

15 Entonces dije yo en mi corazón: Como sucederá al loco me sucederá también a mí. ¿Para qué pues he trabajado hasta ahora por hacerme más sabio? Y dije en mi corazón, que también esto era vanidad.

16 Porque ni del sabio ni del loco habrá memoria para siempre; pues en los días venideros ya todo será olvidado, y también morirá el sabio como el loco.

17 Aborrecí por tanto la vida, porque toda obra que se hace debajo del sol me era fastidiosa; por cuanto todo era vanidad y aflicción de espíritu.

18 Yo asimismo aborrecí todo mi trabajo que había puesto por obra debajo del sol; el cual dejaré a otro que vendrá después de mí.

19 ¿Y quién sabe si será sabio, o loco, el que se enseñoreará de todo mi trabajo en que me hice sabio debajo del sol? Esto también es vanidad.

20 Volvió, por tanto, a desesperanzar mi corazón acerca de todo el trabajo en que me trabajé, y en que me hice sabio debajo del sol.

21 ¡Que el hombre trabaje con sabiduría, y con ciencia, y con rectitud, y que haya de dar su hacienda a hombre que nunca trabajó en ello! También es esto vanidad y mal grande.

22 Porque ¿qué tiene el hombre de todo su trabajo, y fatiga de su corazón, en que él trabajó debajo del sol?

23 Porque todos sus días no son sino dolores, y sus ocupaciones molestias; aun de noche su corazón no reposa. Esto también es vanidad.

24 No hay cosa mejor para el hombre sino que coma y beba, y que su alma vea el bien de su trabajo. También he visto que esto es de la mano de Dios.

25 Porque ¿quién comerá, y quién se cuidará, mejor que yo?

26 Porque al hombre que es bueno delante de Dios, él le da sabiduría y ciencia y alegría, mas al pecador le dio la ocupación de que allegue y amontone, para que dé al bueno delante de él. También esto es vanidad y aflicción de espíritu.

1 Minä sanoin sydämessäni: antaudunpa iloon, nautin elämän onnesta! Mutta sekin oli turhuutta.

2 Naurusta minä sanoin: joutavaa!, ja ilosta: mitä hyötyä siitä on?

3 Päätin sitten virkistää itseäni viinillä -- päästämättä silti viisautta ohjaksista -- ja sillä tavoin antaa mielettömyydelle vallan, kunnes näkisin, mitä ihmisen on paras tehdä vähinä elinpäivinään tämän taivaan alla.

4 Minä ryhdyin suuriin töihin: rakensin itselleni taloja, istutin viinitarhoja

5 sekä puistoja ja puutarhoja, joissa kasvoi kaikenlaisia hedelmäpuita,

6 tein itselleni lammikoita kastellakseni niiden vedellä metsikön puita.

7 Minä hankin orjia ja orjattaria, ja heitä syntyi myös talossani; minulla oli karjaa, raavaita, lampaita ja vuohia, enemmän kuin kenelläkään, joka oli hallinnut Jerusalemissa ennen minua.

8 Kokosin itselleni myös kultaa ja hopeaa, kuninkaiden aarteita ja maakuntien rikkauksia. Minä hankin laulajia ja laulajattaria ja miehen nautintoja: vaimon, jopa useita vaimoja.

9 Minä tulin mahtavaksi, mahtavammaksi kuin yksikään edeltäjäni Jerusalemissa. Silti säilytin kaikessa viisauteni.

10 Minä en evännyt silmiltäni mitään, mitä ne halusivat, enkä kieltänyt sydämel- täni yhtäkään iloa. Vaivannäköni tuloksista minun sydämeni iloitsi, sen palkan sain kaikesta ponnistelustani.

11 Mutta kun tarkastelin töitä, joita käteni olivat tehneet, ja vaivaa, jonka olin nähnyt, minä havaitsin: kaikki se oli turhuutta ja tuulen tavoittelua. Mistään ei ole mitään hyötyä auringon alla.

12 Kun minä aloin vertailla toisaalta viisautta, toisaalta mielettömyyttä ja typeryyttä -- mitäpä kukaan kuninkaan jälkeen tuleva osaa tehdä muuta kuin mitä ennenkin on tehty? --

13 niin totesin, että viisaus on kyllä tyhmyyttä hyödyllisempi niin kuin valo on hyödyllisempi pimeyttä,

14 sillä viisaalla on silmät päässä, tyhmä hapuilee pimeässä. Mutta havaitsin myös, että sama kohtalo tapaa molemmat.

15 Silloin minä tajusin: minun käy kuin tyhmän -- sama kohtalo tapaa myös minut! Miksi siis olen niin määrättömästi tavoitellut viisautta? Päättelin mielessäni: turhuutta on ollut sekin.

16 Viisaasta ei jää ikuista muistoa enempää kuin tyhmästäkään, tulevina päivinä molemmat unohdetaan. Niin kuolee viisas kuin tyhmäkin!

17 Ja minä vihasin koko elämää, sillä kaikki, mitä auringon alla tapahtuu, oli minusta pelkkää pahaa, turhuutta ja tuulen tavoittelua.

18 Minä vihasin sitä vaivannäköä, jolla olin rasittanut itseäni auringon alla, koska minun täytyy jättää sen tulokset seuraajalleni.

19 Ja kuka tietää, onko hän viisas vai tyhmä? Silti hän kerran hallitsee kaikkea, minkä olen täällä vaivaa nähden ja viisauden avulla saanut aikaan. Sekin on turhuutta.

20 Minä antauduin epätoivon valtaan kaiken sen vaivannäön vuoksi, jolla olin rasittanut itseäni auringon alla.

21 Sillä voihan käydä niin, että kaiken, minkä on vaivaa nähden ja viisaasti, taitavasti ja menestyen saanut aikaan, joutuu sitten jättämään toiselle, vaikka tämä ei ole nähnyt siitä lainkaan vaivaa. Sekin on turhuutta ja suuri vääryys.

22 Tosiaankin, mitä ihminen silloin saa korvaukseksi vaivannäöstään ja sydämensä pyrkimyksestä, kaikesta, millä hän itseään rasittaa auringon alla?

23 Ovathan hänen päivänsä pelkkää huolta ja hänen työnsä murhetta, eikä hänen mielensä saa lepoa edes yöllä. Tämäkin on turhuutta.

24 Vaivannäkönsä keskellä ihmisellä ei ole muuta onnea kuin syödä ja juoda ja nauttia elämän iloista. Minä huomasin, että myös tämä tulee Jumalan kädestä.

25 Sillä kuka voi syödä ja kuka iloita ilman häntä?

26 Sille, joka on hänelle mieleen, hän antaa viisautta, tietoa ja iloa, mutta syntisen hän panee kokoamaan ja kartuttamaan hyvää sille, joka on hänelle mieluinen. Mutta tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.