1 Y respondió Job, y dijo:

2 Oíd atentamente mi palabra, y sea esto por vuestros consuelos.

3 Soportadme, y yo hablaré; y después que hubiere hablado, escarneced.

4 ¿Por ventura hablo yo a algún hombre? Y si es así ¿por qué no se ha de angustiar mi espíritu?

5 Miradme, y espantaos, y poned la mano sobre la boca.

6 Aun yo mismo , cuando me acuerdo, me asombro, y toma temblor mi carne.

7 ¿Por qué viven los impíos, y se envejecen, y aún crecen en riquezas?

8 Su simiente con ellos, compuesta delante de ellos; y sus renuevos delante de sus ojos.

9 Sus casas seguras de temor, ni hay azote de Dios sobre ellos.

10 Sus vacas conciben, no abortan; paren sus vacas, y no malogran su cría.

11 Salen sus chiquitos como manada de ovejas, y sus hijos andan saltando.

12 Al son de tamboril y cítara saltan, y se regocijan al son del órgano.

13 Gastan sus días en bien, y en un momento descienden a la sepultura.

14 Dicen pues a Dios: Apártate de nosotros, que no queremos el conocimiento de tus caminos.

15 ¿Quién es el Todopoderoso, para que le sirvamos? ¿Y de qué nos aprovechará que oremos a él?

16 He aquí que su bien no está en manos de ellos; el consejo de los impíos lejos esté de mí.

17 ¡Oh cuántas veces el candil de los impíos es apagado, y viene sobre ellos su contrición, y con su ira Dios les reparte dolores!

18 Serán como la paja delante del viento, y como el tamo que arrebata el torbellino.

19 Dios guardará para los hijos de ellos su violencia; y le dará su pago, para que conozca.

20 Verán sus ojos su quebranto, y beberá de la ira del Todopoderoso.

21 Porque ¿qué deleite tendrá el de su casa después de sí, siendo cortado el número de sus meses?

22 ¿Por ventura enseñará él a Dios sabiduría, juzgando él las alturas?

23 Este morirá en la fortaleza de su hermosura, todo quieto y pacífico.

24 Sus senos están llenas de leche, y sus huesos serán regados de tuétano.

25 Y este otro morirá en amargura de ánimo, y no habiendo comido jamás con gusto.

26 Igualmente yacerán ellos en el polvo, y gusanos los cubrirán.

27 He aquí, yo conozco vuestros pensamientos, y las imaginaciones que contra mí forjáis.

28 Porque decís: ¿Qué es de la casa del príncipe, y qué de la tienda de las moradas de los impíos?

29 ¿No habéis preguntado a los que pasan por los caminos, por cuyas señas no negaréis?

30 Que el malo es guardado del día de la contrición, del día de las iras son llevados.

31 ¿Quién le denunciará en su cara su camino? Y de lo que él hizo, ¿quién le dará el pago?

32 Porque él ya será llevado a los sepulcros, y en el montón permanecerá.

33 Los terrones del arroyo le serán ya dulces; y tras de él será llevado todo hombre, y antes de él han ido innumerables.

34 ¿Cómo, pues, me consoláis en vano, dado que vuestras respuestas quedan por mentira?

1 Nyt Job sanoi:

2 -- Kuunnelkaa minua, kuulkaa mitä sanon, sillä tavoin te minua parhaiten lohdutatte.

3 Olkaa kärsivällisiä, antakaa minun puhua. Kun olen sanonut sanottavani, sitten voitte pilkata minua.

4 En kai minä ihmisille valitustani osoita? Miksi minun pitäisi malttaa mieleni?

5 Katsokaa nyt minua, katsokaa ja kauhistukaa! Käsi suun eteen, pysykää hiljaa!

6 Kun ajattelen tätä kaikkea, minä järkytyn, vavistus kulkee jäsenteni lävitse.

7 Miksi jumalattomat saavat elää? Miksi he elävät korkeaan ikään? Miksi heidän on valta ja voima?

8 He näkevät lastensa varttuvan aikuisiksi, heidän silmiensä ilona ovat lastenlapset.

9 Jumalattoman talo menestyy, mikään ei sitä uhkaa, Jumalan vitsa ei siihen koske.

10 Kun hänen sonninsa astuu, aina se siittää vasikan, hänen lehmänsä poikivat aina ajallaan.

11 Hänen lapsensa juoksevat vapaina kuin karitsat, nuoret hyppivät ja tanssivat riemuissaan,

12 he virittävät laulun, lyövät rumpua, soittavat lyyraa, he karkeloivat huilun tahdissa.

13 Heidänkin päivänsä ovat onnen päiviä, rauhassa he saavat laskeutua tuonelaan.

16 He uskovat, että menestys on heidän omissa käsissään. Heidän ajatuksensa ovat kaukana Jumalasta.

17 Milloin jumalattoman lamppu sammuisi? Milloin onnettomuus hänet tavoittaisi, milloin Jumala niin häneen vihastuisi, että tuhoaisi hänet?

18 Milloin hän kieppuisi kuin olkisilppu tuulessa, kuin ruumenet, jotka pyörre tempaa mukaansa?

19 Te väitätte, että Jumala säästää rangaistuksensa hänen lapsilleen. Ei! Rangaistus kuuluu sille, joka on rikkonut. Saakoon hän itse kärsiä!

20 Nähköön hän omin silmin tuhon tulevan, juokoon hän Jumalan vihan maljan!

21 Mitä hän lapsistaan sitten enää tietää, kun hänen kuukausiensa määrä on kulunut loppuun?

22 Pitäisikö nyt meidän opettaa tätä viisautta Jumalalle hänelle, joka taivaan enkelitkin tuomitsee?

23 Joku kuolee keskellä elämän täyteyttä, keskellä rauhaa ja vaurautta,

24 lanteet vahvoina ja ravittuina, luut ydintä myöten voimaa täynnä.

25 Toinen taas kuolee mieli katkerana, saamatta osakseen pisaraakaan onnea.

26 Rinta rinnan he lepäävät maassa, ja heidän ruumiinsa kihisevät matoja.

27 Kyllä minä tiedän, mitä te nyt ajattelette ja mitä juonia punotte minua vastaan!

29 Ettekö tosiaan ole koskaan kyselleet asioita niiltä, jotka ovat maailmaa nähneet? Ettekö ole ottaneet oppia siitä mitä he ovat kokeneet?

30 Pahat säästyvät tuhon päivänä, jumalaton viedään turvaan, kun vihan päivä tulee.

31 Kuka tuomitsee hänen tekonsa vasten kasvoja, kuka rankaisee häntä hänen synneistään?

32 Kun hänet viedään hautaan, hänen hautakumpunsa ääressä valvotaan.

33 Lempeä on hänen päällään laakson multa. Hänen jäljessään kulkee saattojoukko, ja monet ovat tulleet jo edeltä haudan luo.

34 Miten tyhjää on lohtu, jota te tarjoatte! Valhe piilee teidän jokaisessa sanassanne.