1 Y respondió Job, y dijo:
2 Ciertamente yo conozco que es así; ¿y cómo se justificará el hombre con Dios?
3 Si quisiere contender con él, no le podrá responder a una cosa de mil.
4 El es sabio de corazón, y fuerte en fuerza, ¿quién se endureció contra él, y quedó en paz?
5 Que arranca los montes con su furor, y no conocen quién los trastornó;
6 que remueve la tierra de su lugar, y hace temblar sus columnas;
7 que manda al sol, y no sale; y sella las estrellas.
8 El solo extiende los cielos, y anda sobre las alturas del mar.
9 El que hizo la Osa, y el Orión, y las Pléyades, y los lugares secretos del mediodía;
10 el que hace cosas grandes e incomprensibles, y maravillosas, sin número.
11 He aquí que él pasará delante de mí, y yo no lo veré; y pasará, y no lo entenderé.
12 He aquí, arrebatará; ¿quién le hará restituir? ¿Quién le dirá: Qué haces?
13 Dios no tornará atrás su ira, y debajo de él se encorvan los que ayudan a la soberbia.
14 ¿Cuánto menos le responderé yo, y eligiré mis palabras con él?
15 Que aunque yo sea justo, no responderé; antes habré de rogar a mi juez.
16 Que si yo le invocase, y él me respondiese, aún no creeré que haya escuchado mi voz.
17 Porque me ha quebrado con tempestad, y ha aumentado mis heridas sin causa.
18 Que aún no me ha concedido que tome mi aliento; mas me ha llenado de amarguras.
19 Si habláramos de su potencia, fuerte por cierto es; si de su juicio, ¿quién me emplazará?
20 Si yo me justificare, me condenará mi boca; si me predicare perfecto, él me hará inicuo.
21 Si yo me predicare imperfecto, no conozco mi alma; condenaré mi vida.
22 Una cosa resta es a saber que yo diga: Al perfecto y al impío él los consume.
23 Si es azote, mate de presto, y no se ría de la prueba de los inocentes.
24 La tierra es entregada en manos de los impíos, y él cubre el rostro de sus jueces. Si no es él el que lo hace , ¿quién es? ¿Dónde está?
25 Mis días han sido más ligeros que un correo; huyeron, y nunca vieron bien.
26 Pasaron con los navíos de Ebeh; o como el águila que se arroja a la presa.
27 Si digo: Quiero olvidar mi queja, dejaré mi aburrimiento, y me esforzaré.
28 Temo todos mis trabajos; sé que no me perdonarás.
29 Si yo soy impío, ¿para qué trabajaré en vano?
30 Aunque me lave con aguas de nieve, y aunque limpie mis manos con la misma limpieza,
31 aún me hundirás en el hoyo; y mis propios vestidos me abominarán.
32 Porque no es hombre como yo, para que yo le responda, y vengamos juntamente a juicio.
33 No hay entre nosotros árbitro que ponga su mano sobre nosotros ambos.
34 Quite de sobre mí su verdugo, y su terror no me perturbe.
35 Y hablaré, y no le temeré; porque en este estado no estoy en mí.
1 Nyt Job sanoi:
2 -- Totta kai minä tuon tiedän! Ei ihminen voi olla oikeassa Jumalaa vastaan.
3 Se, joka ryhtyisi käymään hänen kanssaan oikeutta, ei pystyisi vastaamaan hänen kysymyksiinsä, ei yhteen tuhannesta.
4 Hänen on viisaus, hänen on voima ja mahti. Kuka voisi uhmata häntä joutumatta tuhoon?
5 Hän siirtää vuoria kuin huomaamatta, hän kääntää ne nurin, kun hän vihastuu.
6 Hän koskettaa maata, ja se järähtää paikoiltaan, sen peruspylväät horjuvat.
7 Hän käskee, ja aurinko pimenee. Hän sulkee sinetillään tähtien valon.
8 Yksin on hän levittänyt yllemme taivaan, hän kulkee meren hyökyjen yli.
9 Leijonan tähdistön hän on tehnyt, Orionin ja Seulaset ja eteläisten tähtien tarhat.
10 Suuria tekoja hän tekee, tutkimattomia, ihmeitä, joilla ei ole määrää, ei rajaa.
11 Hän kulkee läheltä, enkä minä häntä näe, hän kiitää ohitseni, enkä minä häntä huomaa.
13 Mikään voima ei käännä pois Jumalan vihaa, hänen alleen lyyhistyvät Rahabin joukot.
14 Kuinka minä voisin käydä kiistaan Jumalan kanssa, kuinka voisin löytää sanat häntä vastaan?
15 Vaikka olisin kuinka oikeassa, en pystyisi hänelle vastaamaan. Voin vain rukoilla armoa häneltä, joka minut tuomitsee.
16 Vaikka hän ottaisi vastaan minun haasteeni, en usko, että hän suostuisi minua kuulemaan --
17 hän, joka myrskyllään iskee minut maahan ja aina vain lisää minun haavojeni määrää ilman mitään syytä.
18 Edes hengenvedon ajaksi hän ei anna minulle rauhaa, ei, hän lisäämistään lisää kärsimystäni.
20 Vaikka minä olen oikeassa, oma suuni joutuu tuomitsemaan minut. Vaikka olen syytön, hän tuomitsee minut väärintekijäksi.
21 Syytön olen. Mutta mitäpä minun elämästäni! Minä inhoan sitä.
23 Kun tuhon ruoska iskee ihmisiin, hän ei välitä viattomien kärsimyksistä.
24 Kun maa on annettu kelvottomien käsiin, hän peittää tuomarien silmät. Ellei se ole hän -- kuka sitten?
25 Minun päiväni rientävät nopeammin kuin juoksija, ne häipyvät luotani, onnea ne eivät saaneet nähdä,
26 kuin kaislaveneet ne liukuvat toinen toisensa perään pois, ne kiitävät kuin saaliin kimppuun syöksyvä kotka.
28 niin kohta iskee minuun uusi kauhu, sillä minä tiedän, että sinä et minua syyttömäksi julista.
29 Kun minut joka tapauksessa tuomitaan syylliseksi, miksi harata vastaan?
30 Vaikka minä kylpisin lumessa ja pesisin käteni lipeällä,
31 kuitenkin sinä ryvettäisit minut likakuopassa, niin että minua inhoaisivat omat vaatteenikin.
32 Hän ei ole ihminen, niin kuin minä olen. En minä voi käydä hänen kanssaan oikeutta, en puolustautua häntä vastaan.
33 Ei kukaan voi olla tuomarina meidän välillämme, asettaa kättään meidän molempien päälle.
34 Voi, jospa Jumala kääntäisi ruoskansa minusta pois, ettei minun enää tarvitsisi säikkyä häntä!
35 Silloin voisin puhua hänelle suoraan, pelkäämättä! Nyt en voi. Olen itseni kanssa yksin.