1 Så oförvägen är ingen, att han törs reta denne. Vem vågar då sätta sig upp mot mig själv?

2 Vem har först givit mig något, som jag alltså bör betala igen? Mitt är ju allt vad som finnes under himmelen.

3 Jag vill ej höra upp att tala om hans lemmar, om huru väldig han är, och huru härligt han är danad.

4 Vem mäktar rycka av honom hans pansar? Vem vågar sig in mellan hans käkars par?

5 Hans gaps dörrar, vem vill öppna dem? Runtom hans tänder bor ju förskräckelse.

6 Stolta sitta på honom sköldarnas rader; hopslutna äro de med fast försegling.

7 Tätt fogar sig den ena intill den andra, icke en vindfläkt tränger in mellan dem.

8 Var och en håller ihop med den nästa, de gripa in i varandra och skiljas ej åt.

9 När han fnyser, strålar det av ljus; hans blickar äro såsom morgonrodnadens ögonbryn.

10 Bloss fara ut ur hans gap, eldgnistor springa fram därur.

11 Från hans näsborrar utgår rök såsom ur en sjudande panna på bränslet.

12 Hans andedräkt framgnistrar eldkol, och lågor bryta fram ur hans gap.

13 På hans hals har kraften sin boning, och framför honom stapplar försagdhet.

14 Själva det veka på hans buk är ett stadigt fogverk, det sitter orubbligt, såsom gjutet på honom.

15 Hans hjärta är fast såsom sten, fast såsom bottenstenen i kvarnen.

16 När han reser sig, bäva hjältar, av ångest mista de all sans.

17 Angripes han med ett svärd, så håller det ej stånd, ej heller spjut eller pil eller pansar.

18 Han aktar järn såsom halm och koppar såsom murket trä.

19 Bågskott skrämma honom ej bort, slungstenar förvandlas för honom till strå;

20 ja, stridsklubbor aktar han såsom strå, han ler åt rasslet av lansar.

21 På sin buk bär han skarpa eggar, spår såsom av en tröskvagn ristar han i dyn.

22 Han gör djupet sjudande som en gryta, likt en salvokokares kittel förvandlar han vattnet.

23 Bakom honom strålar vägen av ljus, djupet synes bära silverhår.

24 Ja, på jorden finnes intet som är honom likt, otillgänglig för fruktan skapades han.

25 På allt vad högt är ser han med förakt, konung är han över alla stolta vilddjur.

1 (H40:20) Voitko onkia koukulla Leviatanin ja siimaan kietoa sen kielen?

2 (H40:21) Voitko kiinnittää kaislaköyden sen kuonoon ja väkäraudalla lävistää siltä posken?

3 (H40:22) Rukoileeko se sinua paljon, tahi puhutteleeko se sinua lempeästi?

4 (H40:23) Tekeekö se liiton sinun kanssasi, että saisit sen olemaan orjanasi ainaisesti?

5 (H40:24) Voitko leikkiä sillä niinkuin lintusella tahi sitoa sen tyttöjesi pidellä?

6 (H40:25) Hierovatko pyyntikunnat siitä kauppaa, jakavatko sen kauppamiesten kesken?

7 (H40:26) Voitko iskeä sen nahan täyteen ahinkaita ja sen pään kala-ahraimia?

8 (H40:27) Laskehan vain kätesi sen päälle, niin muistat sen ottelun; et sitä toiste yritä!

11 (H41:2) Kuka on minulle ensin antanut jotakin, joka minun olisi korvattava? Mitä kaiken taivaan alla on, se on minun.

12 (H41:3) En saata olla puhumatta sen jäsenistä, en sen voimasta ja sorjasta rakenteesta.

13 (H41:4) Kuka voi riisua siltä päällysvaatteen, kuka tunkeutua sen kaksinkertaisten purimien väliin?

14 (H41:5) Kuka on avannut sen kasvojen kaksoisoven? Sen hammasten ympärillä on kauhu.

15 (H41:6) Sen ylpeytenä ovat uurteiset selkäkilvet, kiinnitetyt lujalla sinetillä.

16 (H41:7) Ne käyvät tarkoin toinen toiseensa, niin ettei ilma välitse pääse.

17 (H41:8) Ne ovat toisiinsa liitetyt, pysyvät kiinni erkanematta.

18 (H41:9) Sen aivastus on kuin valon välähdys, sen silmät ovat kuin aamuruskon silmäripset.

19 (H41:10) Sen kidasta lähtee tulisoihtuja, sinkoilee säkeniä.

20 (H41:11) Sen sieramista käy savu niinkuin kihisevästä kattilasta ja kaislatulesta.

21 (H41:12) Sen puhallus polttaa kuin tuliset hiilet, ja sen suusta lähtee liekki.

22 (H41:13) Sen kaulassa asuu voima, ja sen edellä hyppii kauhistus.

23 (H41:14) Sen pahkuraiset lihat ovat kiinteät, ovat kuin valetut, järkkymättömät.

24 (H41:15) Sen sydän on valettu kovaksi kuin kivi, kovaksi valettu kuin alempi jauhinkivi.

25 (H41:16) Kun se nousee, peljästyvät sankarit, kauhusta he tyrmistyvät.

26 (H41:17) Jos sen kimppuun käydään miekoin, ei miekka kestä, ei keihäs, ei heittoase eikä panssari.

27 (H41:18) Sille on rauta kuin oljenkorsi, vaski kuin lahopuu.

28 (H41:19) Ei aja sitä pakoon nuoli, jousen poika, akanoiksi muuttuvat sille linkokivet.

29 (H41:20) Kuin oljenkorsi on sille nuija, keihästen ryskeelle se nauraa.

30 (H41:21) Sen vatsapuolessa on terävät piikit, se kyntää mutaa leveälti kuin puimaäes.

31 (H41:22) Se panee syvyyden kiehumaan kuin padan, tekee meren voidekattilan kaltaiseksi.

32 (H41:23) Sen jäljessä polku loistaa, syvyydellä on kuin hopeahapset.

33 (H41:24) Ei ole maan päällä sen vertaista; se on luotu pelottomaksi.